UskoYlitalo

jouluisia aatoksia asioista

Vanhus jouluna.   

 

Niin yksin on vanhus

elon ehtoonsa tiellä.                     

Oi mustatkaa ystävät;

Hän on vielä siellä,

yksinänsä istumassa

ja ystävyyttänne odottamassa.

 

 

Se joululahjoista olisi parhain

eikä tulla voi koskaan

liian varhain.

Mutta voi kohta

jo myöhäistä olla,

vaikka maksaisi pelkästään

euroja nolla!

 

 

Oli hänkin ennen aika-mies,

mi asiansa hyvin ties’

Vyötti itse itsensä

ja meni minne tahtoi.

 

 

Tuli vanhuus,

meni voimat,

vähän enää jaksoi.

Aika vaivaa lisäsi vain

vanhuus veron maksoi.

 

 

Tuli toinen,

vyötti moinen,

minkä heikko mahtoi?

Oli valta,

oli voima,

veipä minne tahtoi!

 

 

Ei kysy, minne tahtonet,

vie vain minne tahtoisi et,

vaikka markkinoille,

ja markkinoilla jaella

ei joululahjoja!

 

 

Arvos siellä punnitaan

ja halvaks’ niin se havaitaan,

kun tutkitaan ja lasketaan

josko tuota kannattaa

hoitaa koettaa?

Vai suurempiko hyöty ois

jos hoitamatta olla vois

ja tälle paras asia

 ois ehkä eutanasia?

 

 

Hoitoakin kyllä saat,

jos jaksat maksut suorittaa.

Se koskee kaikkia myös muita,

ei ole ilmaispalveluita.

Vaikka heikko siinä hyvästä

voi jäädä kupsotille                   

Oikeus ja kohtuushan se

sitikin on sille.

On laki luja kaikille

ylen kalliiksi tuo muuten kävis

veron-maksajille!  

 

 

Eihän ilmaista ole hyväkään,

on saatu vain se siltä näyttämään

Se ensin ansaittava on,

on sitten vasata vuoro nautinnon

näin aina maaiman malli on

normaali malli normiston

se lähes luonnonlaki on

muu olisikin  luonnoton,

sen siksi hyvä hyväksyä on.

 

 

Niin kaikkialta kaikuu tuo

se laulu ajan hengen on

tuttu, vaa niin tunnoton,

armoton,

kuin kumma kuoro enkelten,

tummien…

 

 

Meni vudet, meni voimat,

muistoon jäi vain mielensoimat;

Miksi näin tein, enkä toisin,

miten mitään muuttaa enää voisin,

vaikka miten niin sen soisin?

 

 Elon  merta aavaa seilasin,

purjeitakin reivasin,

vaikka vastvirtaan uivat,

tuskin koskaan toteutuivat,

aavaan haaveet haihtuivat.

On turhaa myrskyssä vain paljot vaivat

karille jäi kaikki laivat.        

 

 

Merten myrskyt haakseni hajoitti

hajoitti ja upotti                                        

Sinne myös ne jäädä saivat.

Omansa nostakoon jos jotkut voivat,

jo mulle toiset kellot soivat.

 

 

Jäädä saa jo maailman kulta

vaipui elon voimat multa.

Tulla sitten, mitä tulla,

enää mitään menettää ei mulla.

Tiimalasin hiekka valuu,

mahdoton on menneen paluu.

 

Nyt on vuoro toisten koittaa

Vahvinhan se aina voittaa.

Viimen voittajansa hänkin kohtaa

joku kulkuamme ohjaa,

vaikka kuljemme kuin vailla pohjaa

samaan kaikkein polku johtaa

maassa määränpäänsä kohtaa.

 

 

Ei mikään vaivaa maallinen,

ei enää kipu eilinen,

tuska tämänpäiväinen,

pelko, huoli huomisen,

epäsopu ihmisten;

viha, vilppi, kateus,

kauna, kosto, katkeruus.   

 

 

 Ne on vain sielun saastetta

niin olis paljon haastetta

ne vaihtaa vastakohdikseen

empatiaan, sympatiaan,

rauhaan sekä rakkauteen.

Se olisi niin kaunista,

vaan onko liian kallista,

ei lie se maassa mahdollista?                                                     

 

 

Se kaikki kauas jänyt on,                              

nyt rauhaan vaihtuu, vapauteen.                    

Jo kaukaa krkkain valo hohtaa.

Hiljaa sitä kohti kuljen

päämääräni siellä kohtaan.

Rauhallisna silmät suljen

 

 

Kohta lähdön hetki koittaa

vielä viime kellot soittaa.

Muutun olomuotoon uuteen,

ajastanne ikuisuuteen

sielun hiljaisuuteen suureen

jumalamme jalkain juureen

rauhaan ikuiseen ja uuteen.

 

Ilman mittaa ansioista,

ken kerskua jo voiskaan noista?

Jos ansioit’ lie vähemmän,

niin armoa on enemmän,

ja loppuu aika armoton

ja lopputulos paras on. 

 

 

Vaan ehkä myös sinä,

jolla kaikki nyt on hyvin

tämän kerran itsekin koet,

osanottoni syvin!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat